Marraskuun 11. Laiskuus ei liene lahja, mutta...

Kuukausi on taas kierähtänyt kannoillaan. Säät, kuten viimeksi tavatessa, hämärää, tihkuista, ei tosin kovin kylmää. Minulle sopii. En rakasta pakkasta enkä lunta. En edes hiihtämistä. Joten, ei syytä valittaa.
Kävimme elokuvissa, katsomassa Kätilön. Kirjakin oli tullut luettua. Ei hassumpi, elokuvateknisesti suorastaan hieno, maisemat, Lapin sota, lavasteet. Upeita. Alun sotiminen kesti tosin turhan kauan, mutta sitten parani, tuli henkilökuvausta enemmän, ihmissuhdekuvioita. Mainiot Krista Kosonen, Tommi Korpela ja muut. Loppuratkaisu vesitetty eikä kirjan mukainen, mutta muutoin, pidin. Oli muuten isänpäivä, mieheni ja tyttäremmekin tykkäsivät. Eli valtakunnassa kaikki hyvin.
Tässä välillä käväisin kirjamessuilla ja ostin kassillisen joululahjakirjoja. Nyt olen epätoivoisesti yrittänyt vähän selailla ja lueskella, etteivät olisi ihan sopimattomia, kun en kaikkia tekijöitä ennestään tuntenut. Siinä sitä hommaa piisaa!
Harrasteryhmämme lukupiirikin oli viime viikolla, meillä kotona, kun tapaamme vuoron perään kunkin luona. Teemme ruokaa, nautimme lasillisen viiniä ja keskustelemme, keskustelemme, keskustelemme. Emme vain valitusta kirjasta, tällä kertaa Murakamin Vaiteliaan miehen vaellusvuodet-opuksesta, vaan kaikesta maan ja ylisen ja alisen taivaan välillä. Puhe ropisee kuin sade peltikatolle, on se niin tyhjentävää, tutussa seurassa ja estottomasti.
Illalla on tarkoitus mennä konserttiin, ei tällä kertaa musiikkitaloon tai vastaavaan, vaan ihan paikalliseen Lummesaliin. Silti mukavaa, odotan. Välillä tuntuu, että aavikoituu, ilman kulttuuria ei halua elää, mutta kun ei saa luitaan liikkeelle.
Kohta tulee joulun aika ja tapaamisia enemmän, suvun tai sukujen kesken varsinkin. Niitä odotellessa: jaksetaan.